Kartta - Paravóla

Paravóla
Paravóla on Kreikan kylä sekä samanniminen Agrínion kunnan kunnallisyksikkö (Δημοτική Ενότητα Παραβόλας, Dimotikí Enótita Paravólas) ja entinen itsenäinen kunta. Se sijaitsee Aitolia-Akarnanian alueyksikössä Länsi-Kreikan alueella. Koko kunnallisyksikön väkiluku on 3 773 ja varsinaisen Paravólan kylän väkiluku 1 118 (vuonna 2011).

Paravólan kylä sijaitsee linnuntietä noin kymmenen kilometriä itään Agrínion kaupungista. Paravólan kunnallisyksikkö käsittää alueen Agrínion kunnan itäosassa Trichonída-järven pohjoispuolella. Paravóla oli itsenäinen kunta vuoden 2010 loppuun saakka. Vuoden 2011 alussa se yhdistettiin Kallikrates-suunnitelmana tunnetun aluehallintouudistuksen myötä Agrínion kuntaan yhdessä Angelókastron, Arákynthoksen, Makryneían, Neápolin, Panaitolikón, Parakampýlian, Strátoksen ja Thestieísin kanssa, jolloin se muuttui uuden kunnan kunnallisyksiköksi.

Paravólan kunnallisyksikkö muodostuu seuraavista kyläyhdyskunnista ja asutuksista:

 
Kartta - Paravóla
Kartta
Google Earth - Kartta - Paravóla
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Paravóla
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Paravóla
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Paravóla
OpenStreetMap
Kartta - Paravóla - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Paravóla - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Paravóla - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Paravóla - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Paravóla - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Paravóla - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Paravóla - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Paravóla - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Paravóla - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Paravóla - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia